Storieta
English
Sign up

The opening · free to read

Toini Topelius

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1893.

Esipuhe vanhemmille.

Ne kertomukset, jotka tässä esiintyvät kirjan muodossa, ovat aiotut lapsillemme 10:stä ikävuodesta 16:teen. Ne ovat ennen olleet painetut Helsingissä ilmestyneessä nuorison lehdessä "Nya Trollsländan" ja esiintyvät ilman minkäänlaisia vaatimuksia, sekä eheyden että kertomuksen juonen suhteen.

On aivan luonnollista, että kertomuksiin, jotka ovat ilmestyneet paloiteltuina, monesti pitkiltä väliajoilla, helposti tulee puutteita ja aukkoja, joita tekijä ei parhaimmallakaan tahdolla jälestäpäin ole voinut korjata. Aikomus onkin vaan ollut tarjota nuorisollemme huvittavaa lukemista ja samassa kyhätä kuva koulunuorisosta meidän aikanamme.

Helsingissä Lokakuulla 1892.

TÄHTISEN PERHEEN MATKA ITALIAAN.

Ensi viikolla lähdemme me Italiaan, mamma, -- sanoi patruuna Tähtinen rouvalleen hyvin päättäväisen näköisenä. -- Sinä ja minä, Angelika, Kasimir, Max ja pikku Eufrosyne. Se tekee lapsillekin hyvää päästä vähän muita maita katselemaan; se on niin sivistyttävää. Saviniemen navetta kyllä matkan maksaa. Katso nyt että joudumme valmiiksi: ruudukkaisia matkavaatteita pitää meidän kaikkien saada, se näyttää niin englantilaiselta. Hyvästi nyt, minä menen tilaamaan paikkoja "Döbeln'issä".

Tämä uutinen räjähti kuin pommi rouva Tähtisen hilla- ja sallaati-astioiden keskelle. Hän istui juuri keittiökamarissa eräänä lämpimänä syyskuun iltapäivänä sitelemässä häränrakkoja hilla-astioihin, ettei niiden sisältö homehtuisi.

Hyvä ihme, mikä kiire hänelle nyt tuli! Pitihän hänen vielä hankkia kotimies talveksi, antaa ero palvelijoille, sijoittaa kukat tuttavien luo, kääntää nurin koko talo, hankkia matkavaatteita koko joukolle, käydä jäähyväisillä ja... Niin, vaikein asia oli pesu, mitenkä saisi nyt enää vaatteet silitetyiksi. Saattoipahan kuitenkin hätätilassa pistää jonkun raudan matkalaukkuun ja sitten voisi Angelika auttaa häntä silittämään heidän hotelleissa viipyessään.

Uutinen matkasta teki erinomaisen vaikutuksen lastenkamarissa. Angelika sisko seisautti ompelukoneen ja lensi äidin kaulaan. Kasimir ja Max, jokapäiväisellä kielellä Kasse ja Masse, päästivät indiaanin-tapaisia huutoja paljaasta ihastuksesta ja pikku Eufrosyne, joka ei ymmärtänyt syytä koko tähän melskeesen, yhtyi siihen hänkin voimiensa takaa.

Mikä paikka se Italia oli, sen tiesi ainoastaan Angelika, joka kartalla oli nähnyt, että se oli saappaan näköinen. Kassen ja Massen mielestä oli se ihan samaa, jos he menisivät Siperiaan, Madagaskariin tai Italiaan, kun vaan pääsivät koulusta ja saivat nähdä kalkkalokäärmeitä, indiaaneja ja tulivuoria. Ja pikku Eufrosyne luuli että se oli sama kuin istua äidin sylissä ja laulaa: "souda, souda saareen, tuo sieltä marjoja."

No, -- pappa Tähtinen hommasi matkapassia, matkarahaa ja matkakirjallisuutta sekä ison punaisen Baedeker'in oppaaksi. Mamma täytti matkalaukut, kuusi luvultaan ja pisti niihin muun muassa kaksi silitysrautaa, viisi nukkea, papan musteastian, Angelikan luistimet ja oman majavannahkapuhkion. Ja ihmeen pian ne laukut tulivat täyteen. Angelika viivoitti itselleen päiväkirjan ja osti Gulliverin matkat matkalukemiseksi Kasselle ja Masselle. Pikku Eufrosynelle osti hän kaksikymmentä sokurimuru-tötteröä annettaviksi pienissä osissa, ahneuden ja työttömyyden parantamiskeinona.

Ruudukkaiset vaatteet tulivat kotiin ja huomattiin erittäin komeiksi. Kaikki oli nyt valmista ja eräänä tyynenä syyskuun yönä nousi koko Tähtisjoukko höyrylaiva "Döbeln'iin", joka ei juuri koskaan ollut niin loistavaa lastia vastaanottanut.

Yö oli hiljainen ja tyyni, lapset nukkuivat ja Kasse kuuli unissaan propellin sanovan: "jop' olette täällä, jop' olette täällä..."

Massesta taas tuntui aivan kuin se olisi lisännyt: "sepä kumma!... sepä kumma!... sepä kumma!"

Muuta erinomaisempaa ei tapahtunut matkalla Tukholmaan, kuin että pikku Eufrosyne erään kerran vieri alas portaita myöten salonkiin ja että Kasse luovutti ihka uuden hattunsa Ahvenan meren haueille.

Kaksi päivää kesti matka, jonka kuluessa ei kukaan joutunut meritaudin uhriksi, ja sitten astuivat ystävämme maalle Tukholman satamassa, jossa tullinuuskijat, kantajat, ajopelit, poliisit ja muut vilisivät kuin muurahaiset pesänsä ympärillä. Tullimies tarkasti hyvin toimessaan kaikki kuusi matkalaukkua, ei koskenut vaan lasten makeispusseihin. Pappa huusi "vossikkaa" ja matkue liikkui Kuningattaren kadulla olevaan hotelliin päin.

Matkalla huomautti Masse että ihmiset täällä puhuivat ihan kuin ruotsalaisessa teaatterissa.

-- Niin, -- tuumasi Kasse, ehkä heidän esi-isänsä ovat olleet teaatterilaisia.

Hotellissa, jossa asettuivat kahteen suureen huoneesen, tekivät pienet Tähtiset kaikenlaisia havaintoja. Siellä saattoi loihtia esiin toisen mamsellin toisensa perästä sillä vaan, että painoi nappia seinässä. Siellä saattoi katsella koko Kuningattaren katua ylöspäin ja alaspäin ikkunaan kiinnitetyssä heijastuslasissa. Siellä saattoi vetää avaimia vaatesäiliöiden laatikoista ja jouhia samettisohvista hevosenhäntiä tehdäkseen. Eläköön vapaus, arveli pappa, kun Masse sukkasillaan ajeli koiraa pitkin talon käytäviä.

Mamman ja Angelikan piti nyt ruveta silittämään, sillä toinen puoli Eufrosynen esiliinoista, Massen paidoista ja papan kauluksista olivat jääneet silittämättä. Sitä paitse puoli tusinaa mamman aamumyssyjä. Kasse sai painaa nappia ja sisään astui yksi noista koreista mamselleista, joka näytti happamelta kuullessaan, että tahdottiin tulta uuniin. Suurella vaivalla saatiin vihdoin raudat kuumiksi. Mamma ja Angelika laittoivat itselleen silityspöydän eräästä sängynpohjasta ja kahdesta tuolista ja kaikki lapset seisoivat siinä ympärillä katselemassa. Äkkiä heräsi pappa, joka oli nukahtanut sohvalle kasvot nenäliinan peittäminä, hirveästä hätähuudosta. Innostuneena auttamaan oli Masse pistänyt käpälänsä niin lähelle silitysrautaa, että tämä sähähti vihasta ja kävi kaikkien hänen viiden sormensa ylitse. Kun pappa hyökkäsi paikoiltaan, näki hän Massen, itkien tuskasta, tanssivan yhdellä jalalla, sillä välin kun Angelika hämmästyksessään pudotti silitysraudan ja poltti kolon hienoon mattoon.

Sepä koko ilve! Kaikki lapset itkivät. Massen käsi oli tulipunainen ja pappa sai maksaa 30 kruunua matosta.

Kun vihdoin kaikki olivat rauhoittuneet ja Masse raukka oli saanut laastaria ja konvehtia, meni Tähtisen perhe Kansallismuseoon. Masse ja Kasse, jotka olivat sotkeneet sanoja museo ja menageria, luulivat täällä saavansa nähdä joukon villiä eläimiä häkeissä ja nolostuivat hirveästi, kun vaan huomasivat vanhoja vaatekappaleita, nahkavarustuksia, pyssyjä sekä täytetyitä hevosia. Ei sekään auttanut, että pappa selitti niiden kuuluneen Kustaa II Adolfille, Kaarlo XII:nelle ja kuningatar Kristiinalle, pojat olivat kuitenkin pettyneet toiveissaan.

Angelikaa itketti pikkuisen, kun hän näki Kustaa II Adolfin hevosen ja tarjosi salaa yhden kruunun vahtimestarille, jos vaan saisi ottaa jouhen hevosen hännästä kotiin lähetettäväksi paraimmalle ystävälleen.

Masselle ja Kasselle oli koko tämä matka hirveän kärsivällisyyttä kysyvää, sillä pappa kertoeli heille koko ajan tapauksia historiasta.

Kun vihdoin oli tarpeeksi katsottu ja ihailtu, kutsui pappa perhettään päivällisille. Se oli huvi, jota Masse ja Kasse käsittivät. Heidän mieleensä johtui heti kermamunkit vattusyltin kanssa, tortut, kreemi ja sokerileivokset. Vahvemmista ruuista he eivät huolineet.

-- Enpä ole koskaan tietänyt, että Moses on ollut Ruotsissa, -- ihmetteli Masse, kun he ajoivat "Mosebakke'n" ohitse.

-- En minäkään, -- myönsi Kasse, -- mutta sanoihan pappa, että meidän piti päästä ulkomaille sivistymään.

Päivälliseksi saatiin sekä kananpoikapaistia, kermamunkkeja, pasteijia että muuta hyvää. Kaikki kävi hyvin, paitse että pikku Eufrosyne sai sopan väärään kurkkuun ja suihkutti lihalientä mamman viheriäiselle silkkimekolle ikäänkuin pieni valaskala. Masse sai lohenruodon kurkkuun, Angelika sisko takoi häntä selkään, vaan Masse syytti kipeää kättään siitä, ettei ollut voinut oikein perkata kalaansa.

Seuraavana päivänä lähdettiin rautatiellä ajamaan Malmö'hön. -- Mitä? -- huudahti pappa säikähtyneenä. -- Kymmenen kruunun ylipaino? -- Kaskaitako? Ovatko meidän matkalaukut niin raskaat? Mitä sinä sitten olet pannut niihin, mamma rukka?

-- En mitään muuta kuin mitä me tarvitsemme, -- vastasi mamma rukka. -- Enhän minä voi olla ilman puhkiota, kun meidän täytyy viipyä koko talvi Italiassa. Angelika luistelee niin mielellään ja silitysrautoja täytyi meidän ottaa mukaan pesun tähden.

-- Nyt ne ovat maksaneet minulle neljäkymmentä kruunua, -- änkytti pappa ja maksoi.

Rautatiellä mentiin huimaa vauhtia. Lapset osoittivat suurta taipumusta pistämään päänsä ulos vaunujen ikkunoista, mutta näppärä Angelika veti niitä aina takaisin, vaikka hänen toisella silmällään piti lukea "Avaraa maailmaa" ja toisella vahtia poikia. Hän halusi suuresti päästä laivaan Malmöön ja Köpenhaminan välillä, että saisi rauhassa kirjoittaa päiväkirjaansa. Mutta voi! Itämeri oli pahalla tuulella ja laiva keikkui kauheasti.

Masse ja Kasse makasivat milloin pöydän milloin sohvan alla tai portailla, harvemmin omilla vuoteillaan. Angelika koetti monta kertaa kantaa lasillisen vettä äidilleen, vaan kaasi sen aina jos johonkin paikkaan. Milloin vanhan rouvan avonaiseen matkapussiin, milloin lukevan neidin syliin tai passarineidin kahvitarjottimelle. Pappa pyysi mammaa sitomaan häntä kiinni sohvan selkälautaan, mutta huomasi vasta silloin, kun oli liian myöhäistä, ettei hän voinut tehdä samaa palvelusta takaisin. Pikku Eufrosyne, joka luuli jotakin hirveää tapahtuvan, huusi koko ajan täyttä kurkkua, ettei häntä voitaisi syyttää olemasta hiljaa, jos onnettomuutta olisi tapahtunut.

Kun Tähtisen perhe astui maalle Köpenhaminaan, olivat kaikki sen jäsenet kalpeat ja väsyneet. Varsinkin oli se seikka tehnyt Kasseen ja Masseen syvän vaikutuksen, etteivät voineet syödä mitään kokonaiseen päivään, vaikka he selvästi olivat eroittaneet biffin hajua.

No, nyt oli kaikki taas hyvin. Mentiin asumaan mukavaan hotelliin Kongens Nytorv'in varrelle ja tehtiin valmistuksia kaupungille menoon. Heti jälkeen puolen päivän istuttiin omnibukseen ja mentiin Tivoliin. Lasten mielestä oli tämä luvattu maa. Siellä oli norsuja ja lämpimiä torttuja, soitantoa ja apinoita, ilotulitusta, karuselli ja suuren suuri ihmisjoukko.

-- Ensin katselemme hiukan ympärillemme ja sitten huvittelemme, -- ehdoitti pappa.

Hän ja mamma menivät edellä. (Pikku Eufrosyne oli jätetty kotiin hotelliin.) Sitten tulivat pojat ja Angelika loistavan iloisina: hän oli juuri Kööpenhaminassa saanut ensimmäisen kirjeen paraimmalta ystävältään, joka oli luvannut kirjoittaa kerran viikossa, koko ulkomaan matkan kestäessä.

-- Eräs herra katselee Angelikaa, -- kertoi Masse.

-- Katseleehan kissakin kuningasta, -- viisasteli Kasse.

The book keeps going

Keep reading, and see it illustrated

Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.

Illustrated scene from The Adventures of Sherlock HolmesIllustrated scene from FrankensteinIllustrated scene from The Great Gatsby

Scenes Storieta drew for other classics.

New illustrated classics

A new classic, drawn, in your inbox.

Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.