Kun elämä on ihanaa: Yhteiskoululaisromaani

— Tytöille sopisi yhdenlaiset aineet ja pojille aivan toisenlaiset. Tämäkin on selvästi tyttöjen aine. »Millaiseksi järjestäisin kotini.» Minulla ei ole mielipiteen tapaistakaan tästä asiasta, jupisi Tauno kirjoituspöydän ääressä.

— Sehän on kiva aine. Minä aion arkkitehdiksi ja silloin minä suunnittelen koteja ihmisten mukaan. Lääkärin salia ei saa tehdä samanlaiseksi kuin papin. Varallisuus ei saa yksin määrätä. Apteekkari kuihtuisi sellaisessa kodissa, jossa koululehtori kukoistaisi. Etenkin tulee järjestää huonekalut ja ovet ja käytävät omistajan ruumiin laadun mukaan. Missä laiha luikertaa, siinä lihava särkee kaikki tiellään, puhui Veikko käsiään huitoen.

— Pytty ei ikinä hyväksyisi tuollaista pötyä. Heti saisi kuulla, että: »Kuule, Sarkamaa. Tahdotko sinä viisastella ja olla omintakeinen, voimatta kuitenkaan olla sitä nerokkaalla tavalla? Älä kohota päätäsi omaa tasoasi ylemmäksi, se loppuu nolosti. Opi tyylit ja kauneussäännöt kirjoista ja kulje tasaista, silostettua latua.»

— Alaluokilla on mukavampaa. Kaapeli kehoittaa ajatuksen lentoon ja runolliseen soljahteluun, ja semmoiseen minulla on eri suuret taipumukset, kehui Veikko.

— Vielä tässä soljahtelua!

— Tai ehkä se oli ailahdusta.

— Roskaa, sanoi Tauno ja meni viereiseen huoneeseen, jossa sisar asui.

— Heli, onko sinun aineesi valmis? kysyi hän.

— Aikoja sitten. Kun oli niin helppo aihe. Tietäähän jokainen minkälaisen kodin hän tahtoisi, vastasi Heli.

— Minä en ainakaan tahtoisi toisenlaista kotia, kuin tämä oma vanha.

— Onko tämä sinun ihanteesi? Hui, hai! Se on tietysti rakas meille, mutta kyllä minä haaveilen toisenlaista.

— Täällähän on sohvia ja lamppuja ja mattoja ja mitä vain tarvitsee. Saisi olla vielä voimistelutelineet ja karhuntaljoja ja lamppuradio. Muuta puutetta minä en näe.

— Entä tyyli, empiiri, rokokoo, kustavilainen?

— Minusta Sarkamaan oma tyyli kelpaa.

— Ajattele teidän huonettanne. Seinäpaperit ovat keisarinvihreät, sohva on ollut joskus sininen, keinutuolin matto ristipistehirviö, jonka on ommellut joku värisokea esiäiti ja tuolit viittä eri tyyliä. Minun henkeni vaatii hillittyjä värejä ja vaalea olentoni kevyttä rokokoota ja kullattuja huonekaluja.

— Ja minun henkeni vaatii asiallista aineen käsittelyä.

— Kirjoita sitten, mistä aineesta sängyt on tehtävä ja mikä on edullisempaa linoleumimattoko vai parkettipermanto. On kai sinulla mielipide kylpyhuoneen lämmitystavasta? Sijoittaisitko makuuhuoneet yläkertaan, englantilaiseen tapaan?

— Yhtähyvin voisin pohtia, kosinko tulevaisuudessa pitkää polkkatukkaista, vai lyhyttä nuppupäistä tyttöä. Mitä sinä olet saanut kokoon?

— Minä olen kirjoittanut huoneitten asettelusta, kaluston tyylistä ja kodin mukavuudesta. Sitten minä olen maininnut värien vaikutuksesta ihmisen kehitykseen. Isän rauhaton luonne johtuu varmaan hänen huonekalujensa päällisten levottomasta värisekoituksesta ja teidän vihreät seinäpaperinne ovat tuhonneet sinunkin kauneusaistisi.

— Luulisi, että sinä olet kehittynyt barokkityylisessä asunnossa, sillä sellaiset sinun ajatuksesi ovat.

— Minun luonteeni on koristeellisen taiteellinen. Minä olen kirjoittanut mattojen järjestelemisestä, niin että ne korostavat muuta sisustusta ja lamppujen sopusuhtaisesta verhoamisesta. Valaistus ja värit vaikuttavat joko sointuisasti tai ristiriitaisesti.

— Häikäilemätöntä! Mitä kirjaa sinä olet lukenut?

— Tietysti saa käyttää lähteitä. Kirjoititko sinä Puolan jaosta lukematta historiaa? — Lopuksi minä kasvatin köynnöskasveja ikkunoiden kehyksiin, uutimien sijaan. Salin palmuihin on asetettu täytettyjä kolibreja ja ruokahuonetta valaistaan kynttilöillä. Minun mielikuvitukseni ei tyytyisi esimerkiksi suomalaiseen tupatyyliin. Se on jäykkää ja rajoitettua.

— Eihän se sovi kivirakennuksiin.

— Eila Meriaho aikoo kirjoittaa asunnosta, joka on kuudennessa kerroksessa. Sen hän suunnittelee pohjalaiseksi tuvaksi. Seinillä ryijyjä ja nuolipyssyjä. Penkit ja pöytä on veistetty mahdottomasta hirrestä.

— Mistä hän niitä saa?

— Sitä ei tarvitse selittää. Mistä minä saan kullatut huonekaluni? Eila sisustaa asuntonsa tuohikonteilla, värttinöillä, kanteleilla, räppänöillä, pankoilla ja muilla Kalevalan tamineilla.

— Ja kieltäytyy kaikista nykyajan mukavuuksista?

— Hissi täytyy olla, sillä Eila on niin lihava. Ikkunoista hän näkee järven selän, jylhän metsän ääriviivat rajoittavat näköpiirin toisella rannalla.

— Millähän puolella Helsinkiä se sitten sijaitsisi?

— Vaikkapa Töölössä tai Kulosaaressa. Pahinta on, että hän tahtoo puhelimen ja vesijohdon ja kaasukeittiön, mutta tämän hän aikoo asettaa avonaiseen takkaan loimuamaan.

— Tytöt ovat läpeensä humpuukia.

— Jotka menestyvät yhtä hyvin kuin asialliset pojatkin.

— Humpuuki rehoittaa maailmassa. Nyt minä menen kirjoittamaan kodista, jossa miehet viihtyvät. Huonekalut ovat niin lujia, että ne kestävät kaikki vaiheet. Ne asetetaan, niin etteivät ne ole aina tiellä, mieluimmin seinä syvennyksiin. Jokaisella on oma koppinsa ja luja lukko ovessa. Voimistelutelineitä on keskellä huonetta ja vesiryöppy nurkassa.

— No, johan sinun järkesi alkaa toimia. Tule vain tänne selittämään idioottista yhtälöä, joka ei tottele minua.

— Sinähän olet kuin kissa sohvan nurkassa, vihko sylissä ja hiukset estämässä näköalaa, sanoi Tauno ja istuutui Helin viereen.

— Kunpa minä olisinkin rikkaan kissa, niin pääsisin monesta harmista. Oletko sinä nähnyt ilkeämpää yhtälöä kuin tämä?

— Vedä kolmas juuri yhtälön molemmista jäsenistä, niin saat yksinkertaisen toisen asteen yhtälön. Sen sinäkin voit ratkaista.

— Kivaa! Kuinka sinä sen keksit? Sinähän olit fiksu.

— Se on minun tapani, sanoi Tauno vaatimattomasti.