Suomea ristiin rastiin

Matkailun aatteellinen tarkoitus.. Matkailijoita Jumalan armosta. Vaikutelmia automobiilimatkalta kesällä 1913. Tukkilaisten ja noitien parissa. Suomussalmelle. Hyrynsalmen reittiä laskemassa. Jekaterina Panfilovna. Punkaharju. Joulumatka 37 asteen pakkasessa. Hämeessä. I—III. Matka kirkkoveneessä. Savo. I—V. Kiertomatka Itämeren ympäri 1913. Matka Valamoon 1914.

Matkailun aatteellinen tarkoitus.

Kuta raaempi kansa on, sitä vihamielisempi se on vieraita kansallisuuksia kohtaan. Kuta sivistyneempi se on, sitä suopeammin se arvostelee toisen kansan tapoja ja elämän ilmaisumuotoja.

Nämä väitteet uskaltanen julkilausua vastaväitteitä pelkäämättä. Historia todistaa sen epäämättömän selvästi.

Alkuaan kreikkalaiset sanoivat kaikkia kansoja, jotka eivät puhuneet heidän kieltänsä, barbaareiksi. Juutalaiset halveksivat kaikkia, jotka eivät uskoneet heidän Jumalaansa, ja sanoivat heitä pilkaten pakanoiksi. Kuta korkeammalle kreikkalaisten sivistys kohosi, kuta enemmän he matkoillaan ja sotien kautta tutustuivat naapurimaitten asukkaihin, sitä pienemmäksi supistui barbaari-alue. Myöhemmin sanottiin barbaariksi ylimalkaan raakaa ihmistä, kuuluipa hän sitten mihin kansakuntaan tahansa, siis sama merkitys, mikä sanalla vieläkin on. Pakana, »paganus», on edelleen käytännössä kristittyjen kesken, ja sillä yhäkin tarkoitetaan kristinuskoon kuulumatonta henkilöä, juutalaisia lukuunottamatta.

Mitkä konnamaisuudet, mitkä julmuudet, mitkä ilkityöt olivatkaan suvaittuja toisen kansan henkilöitä kohtaan! Tästä puhuvat kreikkalaisten monet tarut, ja tätä todistaa juutalaisten hurja raivo toisinajattelevia kohtaan. Tässä oli konnamaisuus kehitetty järjestelmäksi, vieläpä korkeitten jumalien pyhittämänä.

Mutta kreikkalaisilta hälveni tämä ahdasmielisyys aikaisemmin ja perusteellisemmin kuin muilta vanhan ajan kansoilta. Minkä ihanan kuvan ennakkoluulottomasta matkamiehestä tarjoaakaan meille Herodotoksen haamu, ja mikä mainio esikuva hän on kaikkien aikojen turisteille. Hän samosi halki silloisen tunnetun maailman, Susasta Italiaan ja Mustasta merestä hamaan erämaan reunaan Libyaan; hän kertoelee liikuttavalla tavalla kaikesta, mitä näki ja kuuli, kertaakaan antamatta arvostelua, joka olisi tyly tahi halventava, vaikka hän kosketteli n.s. barbaarien tapoja ja menoja. Joskus sattuu, että hän kummeksien kertoo lydialaisista, että he häpesivät ihmisten alastomia ruumiita, tahi ihmettelee sitä tapaa, millä Faraon tytär sai pyramidinsa pystyyn. Missä tapaa oudon jumalan palvomisen, siinä hän lohdutteleiksen sillä päätelmällä, että jumalista meillä ihmisillä kaikilla on juuri yhtä vähän tietoa. — Tällainen ennakkoluulottomuushan on harvinaista vieläpä meidänkin valistuneelle aikakaudellemme. — Mutta olihan Herodotos Kreikan suurinten miesten aikalainen ja toisten edelläkävijä, miesten, jotka ovat luoneet eurooppalaisen sivistyksen pohjapiirteet, niin, voimmepa sanoa nykyään jo hyvällä syyllä, panneet alulle koko maapallon karummaksi kantavat kulttuuri aatteet. Ja tämä kulttuuri ei ole kansalliskiihkoista, se on kansainvälistä koko rakenteeltaan.

Sata vuotta tämän jälkeen teki Aleksanteri Suuri loistavan voittoretken Itämaitten vanhan kultuurimaailman halki. Meteorin tavoin hän kiiti eteenpäin, vapauttaen, valistaen, eikä hävittäen. Hänen kulkunsa oli pikemmin juhlallista matkailua kuin verinen voittomarssi, ja sen loistokohdaksi tulivat jättiläishäät sivistyneitten kreikkalaisten sotilasten ja Itämaitten uinailevien kaunottarien kesken. Valtakunta muodostui, missä kreikkalainen viisaus tunkeutui kaikkiin kansakuntiin, kaikkiin vapaisiin kansanluokkiin, missä suvaitseva, suopea kreikkalainen maailmankatsomus piti valtikkaa. Tässä onnellisessa valtakunnassa pääsi matkailukin kuulumattomaan vauhtiin, sillä matkailu on korkeamman sivistyksen lapsi, joka viihtyy ainoastaan siellä, missä rauha vallitsee kansain kesken ja missä on »ihmisillä hyvä tahto». Sepä ei ainoastaan viihdy siellä, se luopi rauhan ja sovun tunnetta kansain ja ihmisten suhteisiin.

Ajanjakso Aleksanteri Suuresta kristinuskon voittoon Välimeren maissa oli matkailun kultakausi, niinkuin se oli hienon älynkin. Sen ajan turistit matkustivat oppiakseen tahi opettaakseen. Mailla ja merillä vallitsi rauha, matkailija liikkui turvallisena hyvintehtyjä ja hyvinhoidettuja teitä pitkin. Ainoastaan kahta kieltä tarvitsi osata; ken taisi niitä käyttää, hän sai sanottavansa ymmärretyksi, mihin tämän hienostuneen valtakunnan ääreen ikänä joutui.

Tulipa sitten suuri rämeytymisen aika. Minkä synkeän kuvan herättääkään meissä keskiaika myöskin matkailuun nähden. Ihmistiedon halveksimista seurasi samalla kaikkien hyvien tapojen halveksiminen. Keskiajan sivistyneimmät käyttäytyivät kuin pahimmat vorot ja rosvot. Ritari vaani linnansa tornista turvatonta matkamiestä ryöstääksensä hänet, munkki kerjäsi ja uhkasi naisten kunniaa, matkustavat teinit tappelivat ja murhasivat ja petkuttivat talonpoikia.

»Jumalten herääminen» merkitsi uuden ajan alkua myöskin matkailulle. Maita löydettiin, uusia, entisiin verraten jättiläismäisiä, merta kuljettiin. Maapallon ympäripurjehdus sai alkunsa.

Aina renesanssin ajoilta asti on sivistys kulkenut eteenpäin katkeamatonta voittokulkua. Matkailu on kehittynyt rinnan sivistyksen kanssa ja on nykyään saavuttanut ennen aavistamattoman vauhdin varsinkin kulkulaitosten alalla tehtyjen suurten keksintöjen kautta.

Mutta vielä istuu vanha paholainen, kansojen tora, kansojen kateus ja sotahimo vanhalla »kunniakkaalla», nykyään jo hieman järkähtäneellä valtaistuimellaan. Sen hoitajat ja turvat, kristityt diplomaatit, tunnustavat vielä barbaariajan oppia. Minkälaisista kataluuksista kieltäytyvät nämä miehet? Ei minkäänlaisista. Mihin petoksiin, mihinkä valheisiin, mihinkä julmuuteen nämä miehet turvautuvat, koettaessaan tuhota vihattua kansaa? Kaikkiin mahdollisiin! Nykyinen hetki sitä elävästi todistaa.

Mutta juuri nyt voi huomata äänen, joka kansoissa kaikuu, äänen, joka on lähtenyt nykyajan sivistyneen ihmisen parhaimmasta tunteesta ja kirkkaimmasta järjestä. Tämä ääni on aamutoitotus, joka ennustaa uutta aikaa, missä konnuus konnuudeksi leimataan kaikissa tapauksissa, vaikkapa sen hallitus tekisi hallitusta vastaan, kansa kansaa vastaan. Ajan merkit ovat selvät: ne ovat toivorikkaat, vaikka vielä verrattain voimattomat; ne puhuvat tulevasta ajasta, missä oikeus määrää eikä väkivalta.

Matkailu asettuu empimättä niiden voimien riviin, joitten päämäärä on valmistaa tietä tälle onnellisemmalle ajalle. Matkailun ylin tarkoitus on aina ollut ymmärtämyksen aikaansaaminen ihmisten kesken eri seuduilla, sijaitsivatpa nämä sitten oman maan rajojen sisällä tahi vieraissa maissa. Mikäpä turistimatka onkaan muu kuin käynti naapurin luona, jolta odottaa ystävällistä vastaanottoa. Tahdotaan nähdä, kuinka naapuri asustaa ja elelee, miltä hänen kotinsa näyttää. Jos hänen käy hyvin, iloitaan, jos huonosti, toivotaan parempaa vastaisuudessa.

Turismi ja natsionalismi, ne suhtautuvat toisiinsa kuin vesi ja tuli. Turisti on otettava vastaan, olipa hän vaikka vihamiehemme. Sitä vaatii kestiystävyyden pyhä laki. Ei mitään ole voitettavissa epäystävällisyydellä, kaikki taas kohteliaisuudella.

Jokainen matkamies, joka astuu meidän kaukaiselle niemellemme, on lausuttava tervetulleeksi. Jos hän kantaa vihan aseita, on häneltä aseet riisuttava näyttämällä meidän ponnistuksiamme kulttuurin kohottamiseksi, loukkaamatta minkään kansan oikeuksia. Aseittenriisuminen on tapahtuva ystävällisyydellä, eikä kylmyydellä ja tylyydellä, joka on barbarian merkki.

Sillä matkailun aatteellinen tarkoitus on aina ollut, on ja on aina oleva — kansain veljestyminen.

Matkailijoita Jumalan armosta.

Kaikki, jotka matkustavat huvinsa vuoksi tahi virkistyäkseen, kantavat matkailijan nimeä. Ei suinkaan vaadita tämän arvonimen saamiseen, että on rikas, toimeton englantilainen, ristiraitaisissa housuissa ja väljässä villavaipassa. Eikä ole pakko taivaltaa tuhansia kilometrejä, ollakseen oikea matkailija. Kaksi tahi kolme peninkulmaa siihen kyllä riittää. Pääasia on, että matkan tekee virkistymisen tarkoituksessa tahi ihaillakseen kauniita näköaloja. Upporikas maankiertäjä on fanaatikko turistien joukossa, se taas, joka vain käväisee lähimmässä kaupungissa omalla eväällään, hieman tuulettuakseen tahi nähdäkseen vieraita naamoja, hän on flegmaatikko — jollei hän samalla ole varaton raukka.

Matkailijoita Jumalan armosta eivät suinkaan ole ne, jotka matkustavat useimmin ja kauimmaksi. Matkailija Jumalan armosta on se, joka on iloisimmalla päällä matkustaessaan. Tavallisimmasti sellainen on lyhyen matkan tekijä lyhyemmän ajan kuluessa. Kukapa ei olisi kohdannut tuollaisia maailmata maleksivia matkailijaperheitä, joilla on pieniäkin lapsia mukanaan. Ne haukottelevat kaikelle, ei mikään heitä huvita, paitsi matkakirjallisuus, nuorimpien käsissä ryöväriromaanit, vanhempien käsissä rakkausromaanit. Olen tavannut tällaisia väsähtäneitä matkamiehiä suurilla Euroopan matkareiteillä, matkamiehiä, jotka näyttävät kyllästyneinä hyräilevän surullista virttä: og jeg har sett all jordens pragt, men glaeden ingensinde (olen nähnyt kaiken maailman loiston, mutta iloa en missäkään).

Kun puhun rikkaista matkailijoista, en suinkaan unohda että näidenkin joukossa on matkailijoita Jumalan armosta, niinkuin esim. amerikkalainen Carnegie, joka on kiertänyt maapalloa oppiakseen, ja joka on oppinutkin sen, mikä on kaiken matkailun arvokkain opittava, nimittäin oppinut pitämään arvossa lähimmäistään, olkoonpa että tämä naamassaan kantaa niitä väriä tahansa, mustaa, keltaista, ruskeata tahi punaista. Tämän hänen oppinsa näkyvänä ilmauksena mainittakoon ne monet rahalahjat, jotka tämä amerikkalainen pohatta on jakanut kaiken maailman kansoille, muun muassa ruotsalaisille.

Mutta iloisimmat matkamiehet, mitkä minä milloinkaan olen tavannut, eivät kylläkään ole olleet miljardöörejä. Päinvastoin ovat ne olleet heidän antipodejaan.

Kerran maailmassa saavuin polkupyörälläni Lindaun kaupunkiin Bodenjärven rannalle. Olin polkenut koko laajan Baijerin kuningaskunnan läpi, olin saanut monet hikikylvyt, ja olin ollut pakotettuna juomaan monet litrat paksua »baijeria», sillä jos vettä pyysin, niin tuotiin minun eteeni pesuastia ja pyyhinliina. Mutta olut ei ole keksitty minun sisäelimiäni silmällä pitäen, ja minä sain ylen ankaran kuumeen ja horkan, aina vuorotellen. Laivakyydillä kuljin Bodenjärven poikki ja saavuin Sveitsiin, Romanshornin kaupunkiin, jossa jouduin asumaan kaupungin pormestarin omistamaan hotelliin. Tuskaisena ja kuumana sukelsin ilmavan untuvapatjan alle, ja mielessäni kieri kamala kuolema vierailla mailla.

Seuraavana päivänä heräsin korviavihlovaan elämään. Hyökkäsin ikkunaan siinä luulossa, että tulipalo raivosi lähistöllä. Sairaan pääni lävitse välähti ajatus: etpä saakaan kuolla luonnollisella tavalla, sinulle on kohtalo määrännyt noita-akkojen ja vapaa-ajattelijoiden kipukovan kuoleman polttoroviolla. Tiesin jo ennestään, että täällä lähellä ystäväni Juhani Huss parka oli savustettu kuoliaaksi ja tuhka heitetty jokeen. Avasin vavisten akkunan, mutta mitä näinkään!